12.8.2009

viimeinen osakilpailu + finaali

Janakkalan 15-vuotiscup agilityepiksissä siis käväistiin. Koitan nyt mahdollisimman lyhkäisesti kertoilla, miten siellä menikään :-D

No mutta joo. Koiraa ei hirveästi mikään kiinnostanut, lämppäriesteillä vauhtia ja haukkumista kuului, mutta ei sitten ihan radalla. Mikäköhän siinä sitten.. Osakilpailurata oli ihan helppo, vähän vaikeampia kuin viimeksi, mutta tosi helppo silti. Hyppyjä, muuri, putkia ja puomi. Ekalla putkella koira kait "haistoi" meidän äitin ja meinasi sitten karata radalta. Siitä tuli kielto, eli vitonen. Loppurata sujui vähän sähläten, putkilla lisää haahuilua ja sen sellaista, mutta virheittä. Tuloksena siis 17.08, yliaikaa sellaiset 12s. Koiralla riitti kyllä vauhtia, kunhan vaan päästiin liikkeelle, mutta ite myöhemmin katselin videolta, että kyllä omassa ohjauksessakin oli pahasti jotain pielessä! Enhän minä edes juossut siellä, ja koira lähti putkesta omille teilleen kun en huutanut että täällä. Alempana video tästä radasta... Äänet nyt saavat olla, ja tuossa lopussa jotain turhaa kuvaamista (äiti ei osannut lopettaa ajoissa). Ihan kuvia kuvia tulee myöhemmin. TULOS: 17.08

Sijoituimme viidensiksi, eli ei palkintoja tällä kertaa ;-) Kelleen ei tullut puhdasta rataa, ykköspaikalle nousi meidän kerholaiset Pasi & Pimu-russeli, toiseksi sijoittuivat myös viimeksi palkinnoilla nähty Sonja & Putzi-bichon sekä kolmanneksi joku sheltti.

Siinä oli sitten odottelua ja satoikin välillä. Vihdoin, ehkä joskus puoli kahdeksalta, alettiin rakentaa finaalirataa. Kaikki möllit olisivat samassa, alkaen minit ja sitten maxit (medejä ei tainnut olla?). Me sitten olimme ensimmäisinä vuorossa, koska sijoituimme viidensiksi (mentiin jossain semmoisessa järjestyksessä). No, rata alkoi hiljaisella vauhdilla ja semmoista tasaista köpöttelyä koko rata. Heti ensimmäiseltä putkelta tuli vitonen, kun koira kääntyi putkessa ja tuli takaisin (milloinkohan tuon viimeksi tehnyt?). Sitten sujui ihan hyvin, mutta hitaasti, loppupätkään asti. Jäljellä oli putki ja kaksi hyppyä. Lili kävi sitten putken sijaan puomilla, josta tuli kai hylly (en tiedä voiko mölleissä hyllyttää?). Joka tapauksessa, 15vp tai hyl, en tiedä, ihan sama kai kumpi tahansa :-D Lähdettiinpä heti meidän radan jälkeen kotiin, kuskilla (äitillä) kiire kotiin vieraiden luokse. Eli siis en yhtään tiedä kuka lopullisesti möllit voitti, toivottavasti saan joskus tietää. Tästäkin radasta tulee video, kunhan saan Nelliltä. TULOS: 15vp + melko varmasti yliaikaa TAI hyl.

Lili oli väsynyt ja minä olen väsynyt. Käytiin kotona vielä kävelemässä ja nyt koira pääsi nukkumaan. Vähän harmittaa nuo radat, mutta pakko se on kait joskus epäonnistuakin! (--: Etenkin tuo hyl/15vp harmittaa, koska muutenkin rata oli niin hidas. Olisi tullut edes nopea hylly, mutta nyt on sen vauhdin kanssa sitten taas tappelemista. Toivottavasti keksin lisää keinoja.

Lili oli muutes hyvin pärjännyt päivällä jonkun tunnin yksinään :-D Minä lähdin kymmeneen kouluun ja veli tuli amiksesta joskus yhdentoista aikaan. Huomenna saattaapi koira joutua olemaan hieman pidempään yksin. Itse lähden onneksi vasta kymmeneltä jälleen kouluun.

Tässä siis OSAKILPAILUN video. Kuvaaja aloitti kesken radan vasta kuvaamaan, mutta tuota ennen ei ollut kuin kaksi hyppyä, jotka sujuivat hyvin.



Tässä sitten vielä FINAALIN video, kiitos Nellille kuvaamisesta! Ääh.. Karseeta katseltavaa, ja aika oli tuplasti ihanneajan, aijai.

1 kommentti:

  1. GO LILI GO!!! Hyvin meni ;) Putzikin käänty tos finaaliradan putkessa :') PS. Mekin linkitettiin teidät ;)

    VastaaPoista