30.11.2009

pikapäivitys

No ompas taas blogiin kirjoittelu jäänyt.

Viime torstain agilityyn ei menty, koska Lili oli mun koulupäivän aikana kakannut ja oksentanut monta kertaa sisälle. Mun tullessa kotiin oli jo ihan normaali eikä sen jälkeen ole mitään oireillut. Omituista. En tiedä yhtään mikä sillä olisi voinut olla, varmuuden vuoksi jätettiin illalla treenit väliin ettei muihin vain tarttuisi (jos joku tarttuva mahatauti olis ollut kyseessä). Eli siis nyt ihan hyvin voi..

Tokoilla ei olla yhtään... Varmaan sekin osasyy tähän harvaan blogin päivittelytahtiin. Ollaan me vähän seuraamista otettu lenkeillä. Innokkaastihan tuo tyttö tekee, paikka ei vain ole kauhean hyvä ja muutenkin se vähän possuilee. Pitäs vaan ottaa itteäni niskasta kiinni ja löytää taas jostain motivaatio treenata. Talvella olis kiva hioa kaikki alo-liikkeet ihan priima kuntoon että keväällä voitais mennä taas kokeilemaan. :)

Kahen viikon päästä on voittaja jonne itse olen menossa (ilman Liliä tietenkin) kattelemaan ja kuvailemaan. Mun pitäis ostaa tohon kameraan valovoimaisempi putki (sony 50mm 1.8), mutta rahat saan kasaan vasta ensi vuoden puolella. Kitillä saan siis koettaa pärjätä voittajassakin.. Mulla on jo listattuna rotuja, joita aion mennä katselemaan, käppänät tietenkin niiden joukossa ;-)

19.11.2009

agility

Tänään jälleen treeneissä :-)

Mentiin yksittäisiä esteitä kukin vuorollaan. Esteinä oli puomi, kepit, a-este, rengas, keinu ja pöytä (jota ei minikoiran kanssa voinut mennä). Koiralla oli taas vauhti päällä! Ihan mielettömän hienosti kepitteli ja puomi oli reipas kun targetti oli toisessa päässä odottamassa. Joskus sohasi väärään väliin kepeillä, mutta kuitenkin aika itsenäisesti suoritti. A-este on vähän kankea, Lili meinaa jäädä sinne korkealle hidastelemaan.

Iteltä meinas pudota silmät päästä kun koira meni keinun ihan tosi upeasti! Mentiin ensin rengas muutaman kerran ja L meinas kokoajan ampaista keinulle. Sitten kun annoin luvan mennä niin tosi vauhdilla meni ja odotti että laskeutui ja sitten tuli kontaktille. Uskoin että se tuli noin vauhdilla siinä luulossa että esteenä olikin puomi, mutta kun muutamalla toistolla onnistui ihan yhtä hyvin niin pakko se oli mun uskoa että ainakaan tänään koiraa ei keinu pelottanut. Kerran taisin laskea sen, kun liian hitaasti alkoi hissuttelemaan keinun keskellä, mutta muuten meni tosi itsenäisesti ja hienosti. Rengas hieno, kerran taisi hypätä ohi.

Toi oli koirille aika raskasta, vaikkei rataa mentykään. Lopetettiin vielä kun olis vauhtia ollut jäljellä ja riehuttiin paljon. Lili oli tosi innoissaan :-) Otettiin jotain perusasentoa ja pätkää seuraamista sekä parin metrin "luoksetulo". Tällä kertaa tuli agilityn parissa itelleni ja jopa koiralle jano, sain aika kovaa pinkoa puominkin vieressä.

15.11.2009

tokokoe 15.11.

Eli ekasta kokeesta nyt kotiuduttu! Pisteitä saatiin 169,5 eli ALO1. Hyvä fiilis, vaikka jäikin harmittamaan yhdestä liikkeestä toi nolla..

Luoksepäästävyys 10 / 1 / 10
Nousi, mutta ei pistemenetystä.. Nätisti antoi koskea, vaikka juoksuja tarkastettaessa aiemmin urahti vähän.
Paikkamakuu 8,5 / 3 / 25,5
Ei mennyt ekalla käskyllä maahan (,mutta pysyi hienosti kokoajan!!)
Seuraaminen kytkettynä 9,5 / 2 / 19
Haahuilua, ei kauhean kivan näköistä. Olikohan joku perusasento vino?
Seuraaminen hihnatta 9 / 4 / 36
Samaa, mutta vielä enemmän haahuilua.
Maahanmeno 0 / 2 / 0
Ei mennyt maahan. Me treenattiin tätä ennen kehään menoa, mutta vaikka pohjana olikin matto, niin ei silti mennyt edes kaksoiskäskyllä.
Luoksetulo 10 / 3 / 30
Perus! Tosi hieno, reipas ja hyvä perusasento.
Seisominen 9½ / 2 / 19
Puoli pistettä saattoi lähteä jos vähän tepasteli? Tai jos meni hitaasti perusasentoon, en muista.
Estehyppy 10 / 2 / 20
Hieno! Tästä olen tosi tyytyväinen.
Kokonaisvaikutus 10 / 1 / 10
Muistaakseni sanottiin ainakin, että ohjaajan pitäisi opetella kävelemään suoraan! :-D

Tyytyväinen saan olla. Olis ollut tosi hienot pisteet ilman tota maahanmenoa, mutta tällä kertaa kävi näin. ;-) Lili käyttäyty tosi nätisti, eikä ottanut häiriötä muista. Seuraavan kerran mennään sitten ensi keväänä, jos löytyy joku koe. Aiotaan tosin nyt ottaa rauhassa, ehkä jopa jonkunlaista treenitaukoa. Olen päättänyt että ennen seuraavaa koetta me opetellaan se paikkamakuu vielä varmemmaksi. Olin aika kauhuissani, koska pelotti että koira nousee ja pilaa muidenkin suorituksen. Mutta hienosti kaikki 5 koiraa pysyivät paikallaan.


12.11.2009

agitreenit

Oho, ompas taas aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta, mihin nää päivät oikein häviää? :D

Tänään oli agilitytreenit ja meni tosi hienosti! Koira oli alusta asti ihan innolla mukana ja loppua kohden se kävi jo tosi kuumana. En kieltänyt sitä haukkumasta, kunhan saataisiin tuollainen vauhti lopullisesti! Tosi hyvä fiilis jäi, jos tämmösiä onnistumisia tulee useamminkin, niin voisin alkaa ensi kesäksi suunnittelemaan ekoja kisojakin. No katsotaan katsotaan..

Tällä viikolla ei olla juurikaan kunnolla tokoiltu... Jotain helppoja&kivoja juttuja.

3.11.2009

marraskuu

Tänään käytiin Lilin kanssa sittenkin vain kahdestaan tokoilemassa läheisellä kentällä. Olen nykyään laiskistunut hirveästi, ja treenataan päivittäin vain tuossa oman pihan edessä. Kesällä kävin joka päivä melkein tuolla kentällä, mutta nyt olen taas keksinyt tuon hiekkatien.. Pitäisi useammin jaksaa lähteä kauemmaksi, niin suunnitelisin treenit vähän paremmin etukäteen. Jos me tuossa lähellä treenataan niin se on semmoinen äkkiä takki päälle ja nappuloita taskuun ja jos ei onnistu nii sit sisälle. Mutta siis tänään lähdettiin ihan kentälle :-D

Ekaksi otettiin paikkamakuuta. Kerran Lili puolittain nousi istumaan ja tähyili ohikulkijan suuntaan. Ärähdin sille aika rumasti, ja sen seurauksena muutamat toistot se makasi todella nätisti kyynärpäät tiiviisti maassa. Olin tosi tyytyväinen ja sen jälkeen leikittiin aika kauan.

Koira siinä välissä kerkesi huomaamattani kierimään johonkin kakkaan. Toinen puoli koirasta ruskea ja pahan hajuinen. Yök! Kotona pääsi suihkuun..

Seuraamisia tehtiin vain ilman talutinta. Ensin L-kuvion muotoinen pätkä, jossa käännökset sekä pari pysähdystä. Juoksuosuus erikseen. Koiralla vire aika alhaalla, ja ei ollut ihan niin innokasta kuin toivoin. Leikittiin taas hurjasti ja palkkasin kesken seuraamisen viskaamalla patukan ja sen jälkeen koira veti taas täysillä ;-) Otettiin lyhyitä ja reippaita seuraamispätkiä sekä pari käännöstä, josta palkka heti. Naksutinta ei ollut tällä kertaa mukana, olisi ollut hyvä naksutella noita käännöksiä. Otettiin myös yksi luoksetulo vähän vajaalla matkalla; koira tuli silti mahtavaa vauhtia, eikä törmännyt! Perusasento oli omasta mielestäni hiukan vino ja se korjattiin.

Jääviä harjoiteltiin pari kertaa. Kerran ei mennyt oman hiljaisen käskyni takia maahan, mutta sitten onnistui sekin hyvin. Seisomisessa ei mitään moitittavaa. Pitäisi saada videolle, että saisin tietää kuinka nopeita nuo ovat ja pitäisi seisomista jotenkin saada terävämmäksi. Maahanmenon kuulen aika hyvin, ja jos olen katsonut taakse niin on se seisomaankin hyvin jäänyt. Loppuun otettiin vielä paikkamakuun tapainen, 20 metrin matka mutta en ottanut kellosta aikaa. Hyvin pysyi ja sitten leikittiin ja lähdettiin kotiin :-)

Tänään kuvailin Liliä ennen kuin aurinko laski. On tuo kuvaaminenkin jäänyt kun pimenee niin äkkiä. Tässä kuitenkin pari.



Blogger ei muuten ilmoita uusista kommenteista, ja sen takia olen saattanut jättää vastaamatta joihinkin kommentteihin! Täytyisi aina itse katsoa tuolta hallintasivulta, että onko joihinkin tullut uusia, kun niitä ei voi oikein "merkata luetuiksi" että vain uudet näkyisi. Höhpöh.