9.6.2010

100 faktaa

Julia anto meille tälläsen haasteen.. Katotaas mitä saan kirjotettua.

1 Lili on meidän perheen ensimmäinen koira.
2 Papereissa on äitini nimi, mutta se on silti minun koirani.
3 Kun tulevaisuudessa muutan omaan kotiin, Lili tulee mukaan.
4 Lili tuli meille muistaakseni hieman alle 8 viikkoisena.
5 Se päivä oli torstai ja muistan sen hyvin.
6 Kun kävimme pentuja katsomassa, valitsin heti Lilin meidän pennuksemme.
7 Lili oli tarkoitus ottaa vain ja ainoastaan kaveriksi, mitkään harrastukset eivät kiinnostaneet.


8 Minua ei haitannut purentavika, joka alkoi näkyä silloin kun hampaat vaihtuivat.
9 Myöhemmin on harmittanut se, ettei tämän kanssa näyttelyistä voi saada kuin hylätyn.
10 Silti me ollaan se hylätty käyty hakemassa.
11 Agilitysta kiinnostuin kesällä -08.
12 Minulla oli heti tavoitteena päästä joskus kisaamaan.
13 Nyt ollaan kaksi vuotta harrastettu ja vihdoin voidaan kisaamista harkita.
14 Tokosta innostuin loppuvuodesta -08.
15 Päätin että menemme kokeeseen heti -09 vuoden alussa.
16 Emme menneet, koska vähän kaikki tökki.
17 Lopulta pääsimme -09 vuoden lopussa kokeeseen.
18 Saimme ykköstuloksen.
19 Nyt keväällä meillä oli kaksi koetta.
20 Kummastakin saimme myös ykkösen.
21 Ajattelin etten ikinä jaksa opettaa Lilille avo-liikkeitä.
22 Nyt nekin ovat aika hyvin hanskassa ja kokeeseen tähdätään.
23 Voi-liikkeitä olen kanssa alkanut opettamaan.
24 Niistä tunnari vaikuttaa kyllä täysin mahdottomalta..
25 Olemme käyneet paljon mätsäreissä sekä kokeilimme kerran leirillä rallytokoa.
26 Rallytokosta en pidä, minusta normaali pilkunviilaus toko on hauskempaa.
27 Lilikin tsemppaa paremmin, kun en koko ajan kehu sitä.
28 Pidän muuten Lilin nimestä paljon.
29 Emme päättäneet sitä varsinaisesti itse, vaan kasvattajan piti ensiksi antaa Lilin viralliseksi nimeksi "Lilian", jolloin Lili nimi tuntui aika sopivalta kutsumanimeksi.


30 Mutta virallisesti siitä tulikin Ariel, mutta Lili nimi säilyi.
31 Muita ehdotuksia oli Luna ja Hely. Lili on kyllä parempi kuin kumpikaan niistä.
32 Silti minulle varmaan tulee joskus koira nimeltä Hely.
33 Seuraava koira on kyllä uros.
34 Ja rodultaan mudi.
35 Sen olen päättänyt jo aikoja sitten.
36 Silti minun täytyisi tutustua rotuun enemmän.
37 En tiedä milloin meille tulee seuraava koira.
38 Itse haaveilen että voitaisiin ottaa toinen jo loppuvuodesta.
39 Käppänä ei kuitenkaan ole kokonaan poissuljettu vaihtoehto.
40 Ehkä minulle vielä joskus tulee käppänä.
41 Lili on nimittäin ihan täydellinen, kaikkine vikoineen.
42 Sen arkuuteen olen varmaan itse osasyy, koska en sosiaalistanut sitä tarpeeksi nuorempana.
43 Se on myös pari kertaa saanut köniinsä muilta koirilta.
44 Silti se on melko reipas tyyppi.
45 Käppänöissä minua viehättää eniten väri pippurisuola sekä valkoinen.
46 Olen aina kauhistellut miten suursnautsereita oikein jaksataan trimmata.
47 Niissähän on hirveä työ.
48 Minun on pitänyt jo vuoden aloittaa Lilin rullaaminen.
49 Nyt olen tainnut vihdoin aloittaa sen.
50 Luultavasti vien kuitenkin koiran taas puolen vuoden päästä trimmaajalle ja sanon "nyt kyllä aloitan sen rullaamisen".


51 Lili näyttää minusta melko typerältä pitkän turkin kanssa.
52 Mutta sitten se näyttää myös typerältä juuri trimmattuna, ihan kaljuna.
53 Mutta lyhkänen turkki on kyllä paljon siistimpi.
54 Nyt Lilin turkki on ihan sileä, kun tässä kerran innostuessani nypin siltä kaiken karkeamman karvan..
55 Tarvitsisin rullaamiseen jonkun kunnon ohjeen, jota voisi noudattaa vaihe vaiheelta.
56 Kyllä varmaan silti joskus opin trimmaamaan Lilin itse.
57 Lili on aina ollut hyvin terve.
58 Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä kuin rokotuksilla.
59 Ja silloin kun steriloitiin se.
60 Ja oli sillä pienenä korvatulehdus.
61 Vieläkin on niitä korvalääkkeitä tallella.
62 Korvista kun tuli puheeksi, niin Lilin korvat on myös teipattu pienenä.
63 Kasvattaja teippasi ne, ja hyvä että teippasi.
64 Lilillä on melko suuret korvat, ja se näyttäisi varmasti tyhmältä pystykorvana.



65 Lili on minusta hyvin kaunis.
66 Sillä on kyllä melko pitkä runko, eikä se ole niin täpäkän näköinen kuin näyttelyissä näkemäni käppänät.
67 Näyttelytuomari kyllä tykkäsi myös Lilistä silloin kun käytettiin. Harmi se purentavika..
68 Lili on saanut myös kehuja parilta muulta ihmiseltä.
69 Viimeksi muutama viikko sitten siellä kerhomme puuhapäivässä.
70 Jotkut ovat myös ihmetelleet miten Lili on niin tottelevainen.
71 Minusta Lili olisi ihan tosi huippu agilitykoira, jos se olisi vähän reippaampi..
72 .. ja irtoaisi paremmin.
73 Se nimittäin ei melkein ikinä tiputa rimoja.
74 Eikä hypi kontakteja.
75 Se ei todellakaan karkaile.
76 Ja yleensä menee sinne minne pyydän.
77 Se tulee kyllä perässä, joten en hirveästi joudu kiinnittämään huomiota siihen radalla.
78 Paitsi nykyään täytyisi vähän katsoa että menen samaa vauhtia koiran kanssa.
79 Jos nimittäin joudun itse hidastamaan, sekin hidastaa.
80 Lili pitää leikkimisestä ja se on hyvä palkkana ainakin joskus.
81 Mutta joskus se on niin paineistunut, että lelut ei kelpaa.

82 Koirien kanssa se ei osaa leikkiä.
83 Se ei vaan osaa.
84 Se hirveästi tahtoisi mennä mukaan leikkeihin, mutta kaikki yleensä lopettavat leikit heti kun Lili menee mukaan.
85 Lili nimittäin pitää siitä, että se saa juosta karkuun.
86 Se myös pitää siitä kun saa räyhätä muille.
87 Ja muut eivät yleensä pidä siitä..
88 Ainoa poikkeus on Iiris-sheltti.
89 Iiris kyllä sietää Liliä ja ne tulevat hyvin toimeen.
90 Iiristäkin välillä kauhistuttaa Lilin metelöinti.
91 Mutta pian se menee kyllä uudestaan mukaan.
92 Iiris on tulossa heinäkuussa meille pariksi viikoksi hoitoon.
93 Muita kesäsuunnitelmia itellä ei oikein ole.
94 Olen Lilin ja kavereiden kanssa.
95 Sekä onhan mulla rippileiri ensi viikolla, en tahtoisi.
96 Koetin saada kesätöitä, mutta mistään en saanut.
97 Joten rahaa ei ole tulossa kuin sitten rippijuhlista ehkä.
98 Eniten minun pitäisi tosiaan säästää toiseen koiraan.
99 Siihen tulee kuitenkin menemään hyvin paljon rahaa myös jälkeenpäin.
100 Liliä ei muuten ole kuvautettu, siis lonkkia, silmiä tai mitään, luonnetestiin sen kyllä tahtoisin viedä.

Menipäs ne nopeasti :D

Haastan tähän samaan Nean ja Elisan, saa nekin vähän aihetta bloggailla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti