30.5.2010

match show ja möllitoko


Parolan koulun kentällä mätsäri sekä möllitoko. Aamulla ajettiin sinne Lauran kanssa, äiti toi Lilin jostain kaveriltaan jossa ne olivat olleet viikonlopun. Ilmoittauduttiin pieniin koiriin ja avoon tokossa. Numerolla 38 oltiin pienissä, hirveästi odottelua. Meillä oli Lilin kanssa paljon kavereita mukana, Sanni+Leego, Nea+Zmaj ja Henna+Jali. Julia, Tiina ja Elisa kuvailivat. Suurin osa taitaa olla näistä Elisan ottamia.

Parina meillä kk mäykky. Lili esiinty tosi hienosti, yhessä vaiheessa vähän kenkkuili kun taisin tukistaa sitä vahingossa takajalasta alkaessani asetella :D Saatiin sininen. Nauratti tuomarin kommentti "tosi tasaista oli, mutta tällä kertaa karkeakarvainen saa punaisen".

Oltiin tokaks viimenen pari, joten melkeen heti päästiin sitten sinisten kehään. Sinisiä koiria oli noin kakskyt. Tuomari ravautti, sitten seisotettiin ja taas juostiin. Tuomari valikoi jatkoon kait 10, me päästiin tähän porukkaan. Sijoituttiin neljänsiksi, jiihaa ! :D


Möllitokon alkamista odoteltiin. Avo luokassa 5 koirakkoa, me vikoja.
Paikkamakuu 10 : Tosi hienoa, hermoilin tätä nähtävästi melko turhaan.
Seuraaminen 9 : Alussa ihan totaalinen laamailu kun törmäsin koiraan. Tsemppas tosi hienosti loppua kohden.
Maahanmeno 9½ : Meni istumisen kautta.
Luoksetulo 7 : Hmm.. En muista oliko se niin, että vauhti olin liian hidas tai pysäytys oli liian hidas. No ainakin se tuli aika roimasti eteenpäin ennen kuin pysähtyi. Vauhtia oli muuten kyllä ihan kivasti, tuli hitaalla laukalla.
Seisominen 10 : Hieno.
Noutaminen 9 : Vauhti sais kuulemma olla reippaampi palautuksessa, tuli ravilla.
Kaukot 0 : Nojaa.. :D Teki yhden istumisen, mutta siitäkin meni takas maahan.
Hyppy 8 : Kaksoiskäsky istumiseen.
Kokonaisvaikutus 9½ : Tekee iloisesti, tuomari harmitteli tota yhtä nollaa tuolla.

AVO2, pisteitä 151½p. Sijoituttiin kolmansiksi :)


KUVAT © ELISA MÄLKÖNEN

Oli tosi kivasti järkätty mätsäri ja palkinnot oli huikeat! :D Palkinnoiksi saatiin tokossa ohjatun noudon (hieman isot) kapulat, lelu, mitali ja herkkuja. SIN4 sijoituksesta saatiin vihkoja+kynä, herkkuja, pieni pokaali, joku naruratkaisu juttu, kaksi vetolelua ja purkkiruokaa.

---------

Taas tuli vähän miettimistä meidän tokoilujen suhteen. Kaukot on hienot, silloin kun ne onnistuu. Niihin siis varmuutta. Liikerata on oikea, sen kanssa ollaankin tehty enimmäkseen töitä, ei siis liiku mihinkään suuntaan. Seuraamisesta pitäs saada ehkä vähän innokkaampaa ja tiiviimpää. Käännökset onnistui ainakin tänään hyvin. Noutamisen kanssa vauhtitreeniä. Luoksetulon pysäytyksestä terävämpi. Paikkamakuutreeniä tarvitaan ihan vaan että ite en hermoilis sitä niin paljoa. :D Sittenhän me voitas varmaan käydä kokeilemassa ihan virallisestikin..?


Olen kans sitä miettinyt, että jos ei kerättäskään kaikkia koulareita. Että nyt avoimesta haetaan ykkönen, sen jälkeen suunnistettas voittajaan ja kattoo sit miten siellä menee. Valiota tästä ei voi tulla, mutta onko toisaalta turhaa maksaa niistä koulutustunnuksista, kun jokanen koe kuitenkin maksaa sen 20 euroo suunnilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti