21.3.2010

Kisaavien toko

Tänään oli toi tokon "irtotunti" tms. Avossa kisaaville, mutta me silti päästiin mukaan, koska avoja meidänkin täytyy vähitellen alkaa treenaamaan kun avoimeen jatketaan sitten kunhan koulari alosta saadaan.

Jeps, elikkä aloteltiin paikkamakuulla. Sai mennä piiloon, ja jotkut sinne menikin (nää kokeneemmat ;D), mutta me kun sitä ei olla vielä harjoteltu niin jäin ihan vaan näkyville. Lili pysyi hyvin, minuutin jälkeen tuli sitten kunnon häiriötä, kun joku vei koiransa Lilin ja parin muun edestä ulos jolloin toi nousi istumaan. :-D Kävin palauttamassa sen maahan ja sitten pysyi loppuun asti. Nousi hyvin sivulle.



Sen jälkeen kouluttaja Jonna jokaisen kanssa kävi läpi yhden liikkeen, jota halusi opetella. Mä nyt valitsin liikkeestä seisomisen, kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia (=koira iskee maate). Nyt se sitten onnistui aika upeesti, tosin seuraaminen oli vähän niin ja näin. Pysähty kuulemma hyvin eikä muutenkaan mitään ongelmaa. Oon treenannut noita jääviä silleen että koira kulkee mun sivulla (ei käskyn alasena) ja siitä sitten aina heittelen käskyjä. Nyt saatiin vinkki että kannattaa mun ihan koiran edessä kävellä ja heti kun koira käy maate/seisoo niin naks/kehu ja palkka. Nyt keskityin tuolla maahanmenoon, koska vaihteen vuoksi se ei onnistunut sitten millään :D Aika suuren käsimerkin jouduin antamaan, joten otetaan toi sitten taas kunnolla treenauksen alle.


Sitten kokeiltiin hyppyä. Äiti oli meillä mukana tuolla, mutta tässä kohtaa lähti lenkille tms ja kun sanoin hyppy, niin koira sinkos esteen yli ovea kohti. Tuli takasin aika hanakasti ja jonkun aikaa jouduinkin sille tyyliin syöttelemään pelkkää namia että sain jotain kontaktia. Kai se aatteli että nyt äiti jätti meidät tänne.. Hyppy sujui kuitenkin toisella yrityksellä hyvin. Kympin suoritus... :-D


Sitten otettiin vähän seuraamista ja noutoa kerran. Seuraaminen oli ihan hienoa häiriöstä huolimatta. Lilihän ei kauheasti sitten kun ympäristöön tottuu niin ota häiriötä olleskaan, eikä se nytkään ollut muita lähössä moikkaamaan. Ei myöskään isommat (belggarit ja mitä muita siellä nyt oli) koirat pelottaneet yhtään ja hyvin pysty työskentelmään. Nouto suju nätisti, mutta palautus tuli aika hitaasti ravissa. Saatiin siihenkin vinkki, että kun kotona treenataan niin kun koira on kääntynyt, heitän sille jonkun lelun ja sanon "hyvä" tms, että koira saa ihan pudottaa kapulan ja sännätä lelun perään. Tollasta mä en ole uskaltanut vielä noudon kanssa ottaa, kun on vähän pelottanut se että koira sitten alkaa viskomaan sitä kapulaa ihan oman tahdon mukaan pois suusta. Mutta uskon että toi saatais toimimaan kun aletaan sitä treenimään :-)

Sitten leikittiin Lilin kanssa motivointipatukalla ja otettiin sivulletuloja. Kivaa oli treenata häiriössä ja kaikki meni aikas kivasti. Kattoo nyt millonkohan päästäs uudestaan tälläsiin treeneihin. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti