31.1.2011

rest in peace

 ✝ VILJO hamsteri  
30.6.2008 - 31.1.2011




 1v 9kk
Eilen (sunnuntaina) oli surullinen ilta, kun kaverin kanssa vahdittiin Viljon viimesiä elintunteja. Se on ollut tähän asti tosi reipas ja tehnyt kaikkea mitä nuorempanakin, mutta eilen  sen kroppa yhtäkkiä romahti eikä se enää liikkunut. Se oli ihan tajuton, hengitti tosi harvaan ja aamulla se oli sitten kuollut. Me joudutaan sulattamaan maata, jos se meinataan haudata tuonne takapihalle.

Viljo eli kuitenkin hyvät 2 vuotta ja 7 kuukautta, joka on aika kunnioitettava ikä eläinkauppahamsterille.

2v
Hirveästi ei tuollaisen pikkuelikon kanssa eläessä jää järisyttäviä muistoja muisteltavaksi, mutta sen päivän muistan hyvin kun haimme Viljon. Se oli se alku. Lähdettiin äitin, pikkusisarusten ja yhden kaverin kanssa Petpointiin hakemaan hamsteria, jonka äiti oli aiemmin puhelimella varannut.

 2v

Viljo tuntui oikein osuvalta nimeltä hamsterivauvalle, joten se sai nimensä jo menomatkalla.  Paikanpäällä myyjä nosti dunan lattialle ja käsitteli muutamaa hamsteria. Yksi hamstereista oli tosi vihainen, ja säksätti ja yritti purra myyjän kättä. Pikkuveljeni osoitti haluamansa hamsterin, ja se lähti meidän mukaan pienessä Mikki Hiiri boxissa. Autossa tajusin että se oli juuri se säksättäjä, se vihainen otus :-D

2v 6kk 
 Viljo ei koskaan ole mitenkään viihtynyt käsitellessä, mutta koskaan se ei ole minua purrut. Maistellut sormia, ja äitin käteä kohti se ekoina päivinä hyökkäsi, kun äiti kävi varmistamassa että se on elossa. Se ei myöskään ole kauheasti tykännyt juosta vapaana missään lattioilla. Vessassa sitä on enimmäkseen juoksutettuja joskus olen tehnyt sille erilaisia temppuratoja huoneeseeni. Viljosta on joitain videoitakin otettu, mutta ne ovat menneet kadonneen muistitikun mukana.

Viljon 1v synttärit!

noin 1v

Lepää rauhassa, pieni

1 kommentti:

  1. Voi toista pientä. Tosiaankin Viljolla oli jyrsijäksi tosi pitkä ikä! Osanotto pienen poismenon johdosta !

    -Raija, partapojat ja Maisa-

    http://raijas.vuodatus.net

    VastaaPoista