2.9.2009

uusi kamera



Tänään saapui aamulla "lunastuslappu" postiin ja äiti minun ollessa koulussa kävi hakemassa tämmöisen paketin :-) Olen jo tutkiskellut ja ihallut kameraa, mutta meillä ei ole siihen sopivaa muistikorttia, joten kuvata voin sitten vasta huomenna. Nyt on hyvin aikaa perehtyä ohjekirjoihin ja antaa akun rauhassa latautua.

Me ollaan Lilin kanssa ahkerasti koetettu tokoilla, tänä aamuna (n. klo 7) käytiin vähän treenaamassa seuraamisia ja paikalla makaamista, hyvin sujui. Kun tultiin lenkiltä, niin Esko oli tuonut rakentamansa toko-agi-hyppyesteen meille. On se kyllä aikas hieno... Kyllähän tuo käy pahvisen sijaan vallan mainiosti ! Tarkoitus olisi tehdä siihen vielä rima, että sen saa vaihdettua joko agi- tai tokohypyksi. Tänään jo vähän treenattiinkin hyppyä ja hyvin meni, vielä tarvitsee käsiavustusta käskyn lisäksi.


Komensin myös pikkuveljeä tokoilemaan Lilin kanssa, ja hyvin näyttää L muitakin tottelevan. Vähän oli kankeaa, Liliä vähän ihmetytti ja seurasi lepsuillen, mutta kyllä se nyt ihan hyvin sujui :--) Ei taida veljellä olla yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin minulla, tai sitten minä vain komennan "hirveän tiukasti" että koira toimii paljon reippaammin ja varmemmin.






Yritin myös saada Lilistä kuvaa, josta välittyisi aihe "voittamaton", ja kai se ihan hyvin onnistui :-) Ja huomhuom, mitkään näistä kuvista siis eivät ole otettu uudella kameralla (vaan sillä pikkupokkarilla).



Muokkailen tuossa tuota kalenteria, ja siis ehkä tässä kuussa kahdet agimöllit (vieläpä peräkkäisinä päivinä, se vähän epäilyttää jaksaako koira) ja möllitoko. Ainakin oman seuran mölleihin mennään varmasti ;-) Ihanaa kun ei ole enää juoksuja, joista tarvitsisi huolehtia, ilman sterkkausta ne alkaisivat jo taas pian.

1 kommentti: